Onnellisuus on suosittu aihe. Siihen liittyvää materiaalia on lehdissä, televisiossa ja radiossa. Erityisesti onnellisuuden ohjeita on runsaasti tarjolla. Myös Suomessa ilmestyy sadoittain onnellisuutta koskevia tai elämänohjeita antavia kirjoituksia ja kirjoja. Ohjeita on annettu ennenkin, mutta aiemmin ne kuultiin auktoriteettien suusta eikä niitä voitu asettaa kyseenalaisiksi.
Uutta on se, että ihmiset kyselevät ja pohtivat omaa tilaansa. Siihen myös kehotetaan onnellisuuden ja hyvän elämän oppaissa.
Omaa elämää ja asemaa ei enää pidetä annettuna ja kohtalonomaisena niin kuin sata tai kaksisataa vuotta sitten. Me haluamme vaikuttaa omaan elämäämme.
Kun puolison, lasten, vanhempien tai työtoverien kanssa on vaikeuksia, me haluamme tietää, mistä ne johtuvat ja mitä niille voisi tehdä. Kun puolison kanssa yhteiselämä ei suju, tulisiko ottaa ero vai lähteä yhdessä jollekin kurssille? Mitä voi työpaikalla tehdä työtoverille, joka on todellinen kiusankappale? Onko hän sellainen ihminen, jota on alettu nimittää narsistiksi?
Vaikka ei itse kärsisi masennuksesta, ahdistuksesta, alkoholismista tai jostakin muusta vakavasta ongelmasta, voi silti ajatella, että asiat voisivat olla ainakin vähän paremmin kuin ne ovat. Olen kyllä aika onnellinen, mutta voisinko olla vielä onnellisempi? Vai keskitynkö liikaa itseeni, jos ajattelen vain omaa onneani? Yhteiselämä on paljon parempaa, kun tavoitteena on yhteinen onni. Entä jos onnellisuus ei olekaan niin tärkeä asia kuin viihteelliset julkaisut ja kansantajuiset oppaat antavat ymmärtää? Yhtä tärkeitä ovat esimerkiksi elämän mielekkyys, rakkaus ja itsekunnioitus.
Mihin oppaiden ohjeet perustuvat? Nojautuvatko ne arkijärkeen ja omaan kokemukseen vai onko niissä mukana myös tieteellistä tutkimustietoa?
Arkista järkeä tarvitaan, mutta onnellisuudesta on myös tehty paljon sellaista tutkimusta, josta olisi hyötyä hyvän elämän ja onnellisuuden oppaille.
Tämän kirjan tarkoituksena on esitellä koko ajan laajenevaa onnellisuustutkimusta ja arvioida sen hyödyllisyyttä. Laajat tutkimukset ovat osoittaneet, että ajaudumme tulkinnoissamme herkästi harhateille ja alamme uskoa sellaisiin käsityksiin ja ohjeisiin, jotka ovat virheellisiä ja joskus jopa vahingollisia.
Tässä kirjassa arvioitujen ohjeiden painotus on positiivisten tekojen lisäämisessä. Kannatan varauksetta tätä painotusta jo senkin vuoksi, että hyviä tekoja tehtäessä ei tarvitse punnita omaa onnellisuuttaan. Parasta on se, että niiden kohteena olevat ilahtuvat niistä — ja me heidän mukanaan. Useimmat positiiviset teot eivät käytössä kulu.
Markku Ojanen kirjassa
Arvio:
Ojanen on aiheen todellinen asiantuntija, joten hänen pohdintansa erilaisten onnellisuustutkimusten tuloksista on mielenkiintoista ja miellyttävää luettavaa. Vaikka kirja perustuukin tieteellisiin tutkimuksiin, se on soljuva ja mukaansa tempaava.
Toivottavasti tähän kirjaan tarttuvat myös kaikki sosiaali- ja terveysalan vaikuttajat ja muut päättäjät.
Arvio Ilovalo