Maksutavoissa on rajoituksia 20.12.-31.12 välisenä aikana verokantamuutosten vuoksi.
Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.



Kaaos pyykkinarulle ja kivut komerosta!

Olen aiemmin tutustunut Maaretta Tukiaisen teoksiin Hyvän mielen taidot ja Hyvän mielen vuosi. Myös Hyvän mielen kortit ja Inspiraatiokortit ovat minulle tutut. Tukiaisen teoksissa ja korteissa pidän niiden visuaalisuudesta ja näennäisen kepeästä yleisilmeestä; tekstien, korttien ja tehtävien taustalla on kuitenkin tutkimus- ja kokemusperäistä tietoa ihmismielen toiminnasta, ihmisen psykologiasta ja mielen kehittämisestä ja kehittymisestä.

Hyvän mielen tehtäväpakki ammattilaisille pohjautuu Tukiaisen aiempiin teoksiin, jotka perustuvat voimavarakeskeiseen, positiiviseen psykologiaan. Taustalla on kokonaisvaltainen ihmiskuva, jonka mukaan ihmisen on mahdollista kasvaa ja kehittyä halki elämänsä. Teoksen tehtäväpohjat on jaettu seitsemään ryhmään: myönteisyyden taidot, tahdonvoimataidot, vuorovaikutustaidot, myötätuntotaidot, luovuustaidot, läsnäolotaidot ja itsensä johtamisen taidot. Tukiainen suosittelee tehtäviä käytettävän mm. valmennustyössä, työyhteisön kehittämistyössä, työnohjauksessa ja vertaistukityössä. Pohjakoulutukseltaan Tukiainen itse on kasvatustieteen maisteri ja sisustusarkkitehti. Hän on opiskellut myös mm. televisio- ja elokuvatiedettä. Valmennustyöhön hän on pätevöitynyt mm. NLP-opintojen kautta.

Valtaosa teoksen tehtävistä sopii itsekseen tehtäviksi. Karsimiskartta tarjoaa hyvää pohdittavaa vaikkapa alati muuttuvaan työelämään, Kukoistuskompassin avulla voi tarkastella oman elämän isoa suuntaa ja Pysähtymispelin myötä on mahdollista harjoituttaa läsnäolotaitojaan. Mukana on myös tehtäviä parille tai ryhmälle. Monen tehtävän voi kuvitella toimivan mainiona keskustelunavauksena ja mielen herättelijänä. Hyvänteon noppapeli voidaan tehdä ryhmätyönä, Ystävyyskulho sopii täytettäväksi vaikkapa koulussa ystävänpäivän alla tai vuorovaikutustaitoja käsiteltäessä ja Kesytä keskeyttäjät voi rytmittää useamman henkilön yhtäaikaista työskentelyä ja auttaa kiinnittämään huomioita keskeytyksiin työpäivän aikana.

On mainiota, että teoksen kaikki tehtävät ovat suoraan monistettavissa käyttöön. A4-kokoisena tilaa kirjoittamiselle on kussakin monistepohjassa riittävästi. Kirjasinkoot ovat sopivia ja mustavalkoisuus luo selkeyttä. Mukaan on mahtunut joitakin kuvioita ja piirroksiakin. Ehkä niitä voisi olla vielä nykyistä vähemmän. Kukkakuviot, sydämet, kynttilät ja helminauhat joku voi kokea lapsellisena. Toisaalta ne tuovat teokseen kepeyttä, leikillisyyttä ja vaihtelevuutta.

Katariina Knuutinen
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Järvenpään Yhteiskoulu


Tilaa Hyvän mielen tehtäväpakki ammattilaisille tästä>>

Takaisin kirjablogi -listaukseen>>

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.