Maksutavoissa on rajoituksia 20.12.-31.12 välisenä aikana verokantamuutosten vuoksi.
Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.


Todellinen ideapankki ja liikuntaleikkien ja -pelien käsikirja



Timo Jaakkolan Krokotiilijuoksu ja 234 muuta toimintaideaa motoristen taitojen kehittämiseksi -kirja on todellinen ideapankki ja liikuntaleikkien ja -pelien käsikirja kaikille opettajille varhaiskasvatuksesta peruskouluun ja jopa aikuiskasvatukseen asti.

Kirjan alussa on lyhyt teoreettinen osuus, jossa kerrotaan tiiviisti ja selkeästi liikuntataitojen oppimisesta ja motorisista perustaidoista. Lisäksi käsitellään lyhyesti tämän hetken liikuntasuosituksia ja liikuntakasvatusta unohtamatta motivaatiota liikkumiseen ja liikkujien hyvinvointia ja kilpailun ja vertailun vaikutusta siihen.

Kaikki kirjan harjoitteet ovat pelejä tai leikkejä, joista jokainen opettaja ja ohjaaja varmasti löytää sopivat omalle ryhmälleen. Harjoitteet sopivat liikuntatunneille alkulämmittelyksi tai loppuleikiksi samoin kuin ohjattuun välituntitoimintaan ja osa myös oppituntien välipaloiksi. Toisaalta kirjan harjoitteista on mahdollista koota vaikka kokonainen liikuntatunti esimerkiksi pallonkäsittelytaitojen harjaannuttamiseen.

Kirjassa harjoitteet on jaoteltu motoristen perustaitojen mukaan liikkumistaidon, tasapainotaidon ja välineenkäsittelytaidon leikkeihin ja peleihin. Lisäksi on vielä koottu lukuisia perinteisiä suomalaisia leikkejä ja pelejä. Jokaisesta harjoituksesta on varsinaisen toimintaohjeen lisäksi kerrottu tavoite (mitä motorisia perustaitoja pelin tai leikin avulla voi harjoittaa), kohderyhmä (varhaiskasvatus, alakoulu, yläkoulu, aikuiset), viitteellinen leikkiin kuluva aika, tarvittavat tarvikkeet ja ennakkovalmistelujen määrä sekä ovatko ne toteutettavissa ulkona, sisällä vai molemmissa. Ohjeet ovat selkeät ja niiden mukaan on helppo ohjata vaikka leikki olisi itselle alun perin uusi.

Itse opetan tänä lukuvuonna ensimmäistä luokkaa ja kirjan hippaleikit ovat olleet eniten käytössä liikuntatunneillamme ja silloin tällöin ohjatussa välituntitoiminnassa. On ollut ihana saada vaihtelua ja monipuolisuutta alkulämmittelyhippoihin ja lapsetkin ovat olleet innoissaan hippojen hauskoista nimistä, kuten avaruushippa, ninjahippa tai rokkihippa.

Näin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna olen iloinnut kirjan perinteisten suomalaisten leikkien ja pelien osuudesta. Tervapata ja peili ovat olleet omien oppilaitteni suosikit ja niitä leikitään silloin tällöin omaehtoisestikin välitunneilla.

Kirjoittaja:
Saila Kuuskoski, erityisluokanopettaja, Espoo

Tilaa Krokotiilijuoksu-kirja tarjoushintaan 25 euroa!
Tarjous on voimassa vain 23.7. asti.

Takaisin kirjablogi -listaukseen>>

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.