Maksutavoissa on rajoituksia 20.12.-31.12 välisenä aikana verokantamuutosten vuoksi.
Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.



Loikkaa kuvikseen! tuo raikkaalla tavalla ideoita kuvikseen 1. - 7. luokilla

Todella tervetullut uuden opetussuunnitelman mukainen Milla Kaitajärven ja Niina Honkalan kuvataidekasvatusopas houkutteli minut heti kokeilemaan 1. luokalle suunniteltua Erilaisia viivoja —tuntikokonaisuutta.

Aihe oli opettajana helppo ottaa haltuun. Etsin sopivaa musiikkia, jaoin erilaisia piirtimiä oppilailleni ja sitten vain kokeilemaan erilaista viivaa. Piirrettiin silmät kiinni ja auki, oikealla ja vasemmalla kädellä. Kaikki nauttivat luovasta tekemisestä ja iloisesta meiningistä. Kirjan tekijöiden mukainen ”luovuuden temmellyskenttä” kuvataiteen keinoin on mahdollista!

Kuvataiteisiin erikoistumattomana luokanopettajana tuoretta opasta silmäillessäni totean, että olisin tänä lukuvuonna todella hyötynyt tästä kokemusta ja näkemystä huokuvasta kirjasta myös 5. luokan kuvataidetunneilla.

Erityisesti pidän siitä, miten taidehistoria sidotaan mukaan kuvisaiheisiin esihistoriasta antiikin Kreikkaan ja Roomaan historiaan asti. Tuntiaiheita taustoitetaan sopivasti, listataan tarvikkeet, kerrotaan selkeästi työskentelyohjeet ja innostetaan Paju Kaitajärven kuvin ottamaan homma haltuun iloisella ja rennolla otteella.

Loikkaa kuvikseen! tarjoaa toimivia työkaluja kuvataiteen tavoitteelliseen opettamiseen alakoulusta aina 7. luokkaan asti ja houkuttelee löytämään kulloisellekin opetusryhmälle sopivat toimintatavat. Erityisesti opas haluaa kunnioittaa oppilaiden omaa luovaa otetta kuvataidetunneilla. Annetaan kaikkien kukkien kukkia!

Opas sopii kaikille kuvataidetta opettaville, opettajiksi opiskeleville sekä muille lasten ja nuorten kanssa työskenteleville. Kirjan tekijät rohkaisevat välillä ylittämään kuvisaiheiden luokkatasorajoja ja esittelevät erilaisia kuvataiteen arvioinnin tapoja.

Otetaan rohkeasti luova loikka kuvikseen!

Kirjoittaja:
Merja Männikkö
KM, luokanopettaja

TUTUSTU LISÄÄ.

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.