Tweet

Open kirjablogi - Toiminnallisuuden avaimia teoksessa Ryhmä oppimaan!

Riemuiten olen ottanut vastaan teoksen Ryhmä oppimaan! Toiminnallisia työtapoja ja tehtäväkehyksiä (toim. Juho Norrena, PS-kustannus 2016). Teos vastaa uuden opetussuunnitelman myötä uudistuvan koulun toimintakulttuurin kysymyksiin tarjoamalla paitsi monipuolisia tehtäväkehyksiä myös kevyen teoriapohjan erilaisille toiminnallisille menetelmille. Minulle etukäteen tutut ja minua kiinnostavat toiminnallisuuteen liittyvät aiheet luovuus, tarinallisuus, draama, liikkuminen sekä leikki ja elämyksellisyys tulevat esitellyiksi eri kirjoittajien omissa luvuissaan ensin ajatus- ja teoriapohjalta, sitten konkreettisia tehtäväkehyksiä tarjoten.

Teoksessa perustellaan toiminnallisuuden mukanaan tuomat hyödyt ja avataan mielenkiintoisin esimerkein käytännön sovelluksia toiminnallisuuden tukemiseksi oppimisyhteisöissä, jopa opettajien yhteistyössä.

Teoksen tarjoamat mallit mahdollistavat myös yksilölähtöisen ja luovan oppimisen. Teos on siis omalta osaltaan luomassa uudenlaista opetuksellista rakennetta, ja tässä näenkin teoksen kaikkein suurimman arvon: uudistusmielisen pedagogisen otteen.
Teoksesta voivatkin hyötyä eri asteiden ja alojen opettajat ja kouluttajat. Toisin sanoen, yläkoulun ja jopa ammatillisten asteiden opettajien kannattaa tutustua teokseen, sillä harjoitukset ovat suurimaksi osaksi sovellettavissa nuorille, osittain aikuisillekin, vaikka ehkä teoksen pääasiallinen kohderyhmä onkin perusasteella opettavat.

Teoksen toiminnallisia tehtäväkehyksiä on helppo seurata ja lähteä soveltamaan käytäntöön. Useimmat harjoitusvinkit on kerrottu selkeästi omissa laatikoissaan, ja kummallista kyllä, kuvitusta ei jää laatikoiden ja pallukoiden lisäksi kaipaamaan. Tosin esimerkiksi tarinallisuutta käsittelevien lukujen teoriaosuuksiin olisi kaivannut väljyyttä, niin tiiviisti mielenkiintoista asiaa on kerrottu.

Projektioppiminen ja tehtäväkehykset

Tekijät väittävät, että toiminnallisuus sopii kaikkiin aihekokonaisuuksiin ja etenkin ilmiöpohjaiseen tutkimiseen. Norrena puhuu mielestäni edistyksellisesti, laajasti ja konkreettisesti projektioppimisesta sekä syntyneiden tuotosten käyttöarvosta ja hyödyntämisestä eli käytäntöön tuomisesta ja ylipäänsä käytännönläheisyydestä. Parhaimmillaan projektit eivät siis ole suoritteita vain suoritteiden vuoksi tai sirpaleita siellä täällä (suorittamisen henki kun ei aina ole omiaan kasvattamaan luovuutta), vaan projektit osineen ovat kuin palapelin osasia jostain kokonaisuudesta, jopa pelkästään kokeiluja, joita yhteisön jäsenet ja ulkopuolisetkin pääsevät ihailemaan sekä hyödyntämään oppimisenjatkumossaan.

Norrenan ja Vorneen esittelemä tehtäväkehysten perusrakenne on sovellettavissa moneen projektioppimiseen ja yhteisölliseen tiedonrakentamiseen. Tavoitteena on sitouttaa oppilaat opiskelemaan ja saada yksilöiden välille keskinäisriippuvuus, josta on se hyöty, etteivät tyypilliset ryhmätyöroolit määrittele oppimista.

Tehtäväkehysten perusrakenne koostuu viidestä vaiheesta: aloituksesta, tiedonhausta, soveltamisesta, esittämisestä ja arvioinnista. Jokainen vaihe käydään teoksessa yksityiskohtaisesti vinkkeineen läpi.

Projektioppimisen esimerkki äidinkielestä

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina olen jo suunnannutkin ajatukseni muutamien vuosien ajan projektioppimisen sisällyttämiseen joka ikiselle äidinkielen ja kirjallisuuden kurssille. Esimerkiksi kieliopillisen kokonaisuuden päätteeksi ryhmä saa osoittaa taitojaan tekemällä opitusta luovan projektin, näytelmän, musiikkiesityksen, piirustelun jne. sekä mielellään myös jossain esittämisen vaiheessa osallistamalla yleisön.

Viimeisimpänä esimerkkinä eräs 9. luokkani teki murre- ja slangi -Power pointeja opettaakseen valitsemansa aiheen muille. Eräs ryhmä, kuten muissakin ryhmissä aina joku pienryhmistä, oli valinnut toiminnalliseksi yleisön osallistamisen osuudeksi liikunnan. (Teoksessa puhutaan kahteen eri otteeseen liikkumisen merkityksestä oppimisessa.) Älytaululle ilmestyi yksi slangisana kerrallaan, ja jos ymmärsi sen, piti näyttää se toimimalla ja elehtimällä. Esimerkiksi ”sitata” on istua ja ”byytata” on oksentaa. Totta kai kaikki osallistuivat, olivathan opettajina oman ryhmän jäsenet, ja keskustelua, myös naurua ja hyvää hämmennystä syntyi tehdessä.

Toiminnallisuuden myötä pysyvämmät muistijäljet ovat taattuja. Oppija pääsee edes hetken olemaan esimerkiksi slangin maailmassa. Lisäksi yhteisö on saanut yhteisen monitasoisen oppimiskokemuksen, mikä lisää yhteisöllisyyden tunnetta ja parantaa oppimisen ilmapiiriä. Enkä usko, että kaikki opettajat teettäisivät yhtä aikaa projekteja samoilla pienryhmillä tai pienryhmä kärsisi projektioppimisen myötä liiallisen työmäärän tunteesta. Päinvastoin, yleensä oppimisesta on tullut siihen sitoutumisen myötä hauskempaa, ja se näkyy ja tuntuu.

Kun opetukseen on aiemmin sisällytetty erilaisia toiminnallisia menetelmiä ja harjoituksia, joita tässä teoksessa siis runsain mitoin eri menetelmiin tarjotaan, on oppilaan helpompi ryhtyä soveltamaan niitä ja valitsemaan itselleen sopivimpia. Teoksen tekijät sanovat, että toiminnalliset menetelmät ovat myös opettajan työkaluja pyrkiä oppimiskokemuksen kokonaisvaltaisuuteen, ja olen iloinen tästä lauseesta. Oppimisessa on aina mukana keho ja mieli, järki ja tunne, ennakkoasenteet ja -odotukset. Oppijan motivaatio mielestäni kasvaa, kun hän saa ja voi olla kokonaisvaltaisesti oppimisprosessissa läsnä, aktiivisena toimijana. Tuolloin hän ottaa vastuuta oppimisestaan ja voi oppia itseohjautuvaksi sekä sinnikkääksi. Toiminnalliset menetelmät, joita oppija saa myös itse valita, lisäävät motivaatiota.

Itse tartuin aivan ensimmäisenä teoksen tarinallisuutta käsitteleviin lukuihin Tarinallisuus, Monilukutaito — tarinan elementit, Tarkka katsominen ja kuvailu, Sokraattinen keskustelu sekä Tarinan tekstilajin muunnokset, jotka kaikki ovat FT Merja Kauppisen käsialaa. Olen ollut jo muutamien vuosien ajan aktiivisesti kiinnostunut opetukseen mahdollisesti enenevissä määrin liitettävästä tarinallisuudesta ja tarinallisuudesta, ja nyt sain aimo annoksen teoriapohjaa ja lisää ajateltavaa tarinan käyttövoimasta.

”Tarinoilla voi paitsi siirtää yhteisön kulttuurista pääomaa myös pyrkiä uudistamaan sitä”, Kauppinen kirjoittaa, ja minua rupeaa kiinnostamaan entistäkin enemmän, miten lisätä suullista ja kirjallista tarinankerronnantaitoa sekä monilukutaitoja, muun muassa median analyysiä, oppitunneille.

Käytin teosta tältä osin myös koulutusmateriaalina Keravan Opiston järjestämässä Tarinallisuus ja tarinallistaminen —koulutusillassa 13.4.2016.

Toiminnallisen arvioinnin vaikuttavuudesta

Teoksessa pohditaan myös palautekeskustelujen tärkeyttä ja toiminnallista arviointia, miksi sitä on tärkeä tuoda opetukseen. ”Kun arviointi tukee oppilaan osallisuutta, se tarkoittaa arviointitoiminnan kohdistamista oppilaan omaan reflektioon, itsearviointiin ja yksilölliseen edistymiseen.”

Erityisesti pidin yhteisön arvioimisen harjoitusperusteista: ”Yhteisön arvioimisen harjoitukset toimivat usein myös ryhmäytymisharjoituksina. Niissä on hyvä harjoitella erityisesti rakentavaa ja positiivista palautteen antamista. Ryhmää tai yhteisöä arvioitaessa on huomioitava, että jokaisen ryhmän jäsenen pitäisi saada äänensä kuuluviin. Tällöin törmätään väistämättä myös mielipide-eroihin, joiden käsittely on osa prosessia. Tämä johdattelee erilaisuuden ymmärtämiseen ja käsittelyyn.”

Tämän teoksen otan käteeni, kun alan suunnitella toiminnallisia kokonaisuuksia ja kun haen inspiraatiota työmenetelmiin. Vai miltä kuulostavat esimerkiksi harjoitukset nimeltä Kuvapalapeli, Starttikortit, Starttinopat ja Työnjakokortit? Tai esityksen laatimisen yhteydessä Pelit, Uutinen, Videoteos, Digitarina, Animaatio, Elokuva ja niin edelleen, kymmenittäin eri vaihtoehtoja? Puhumattakaan kymmenistä tehtäväkehysten harjoituksista, esimerkkeinä Jähmy, Karttatyöskentely, Kehupiiri, Kiitospiiri, Kirje ja rooli seinällä?

Nina Maunu

äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Espoo

 

Takaisin kirjablogi -listaukseen>>

Tilaa Ryhmä oppimaan! -kirja tästä>>