Maksutavoissa on rajoituksia 20.12.-31.12 välisenä aikana verokantamuutosten vuoksi.
Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.

 


Häkellyttävän upeita taidekuvia ja kopioitavia tehtäviä tunteista


Tunteet ovat tärkeitä. Ne vaikuttavat ihmissuhteissa, opiskelussa ja työelämässä. Elämän isoissa päätöksissä tunteilla on merkityksellisempi rooli kuin ehkä aina hahmotetaankaan. Tunteet vaikuttavat kehoon, mieleen ja käyttäytymiseen. Tunnehetket on teospari, joka auttaa tunnistamaan ja sanoittamaan tunteita.

Kukin teoksen käsittelemästä 42 tunteesta on esitelty pääteoksessa napakasti. Yleisesittelyä seuraa alakysymys: ylpeyden kohdalla esitellään, minkälaisia ylpeyden lajeja on olemassa, halujen kohdalla kysytään, ovatko kaikki halut samanlaisia ja turhautuneisuuden kohdalla listataan, mitkä asiat tavallisesti aiheuttavat turhautumista.

Pääteoksen värikkäät piirroskuvat ovat häkellyttävän upeita taidekuvia. Yksin jo kuvista on mahdollista ammentaa monenlaisiin tehtäviin. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettamisen osalta kuvia voisi hyödyntää vaikkapa kirjoittamis- ja kuvanlukutehtävissä. Upeista kuvista voisi muodostaa myös lauseita ja virkkeitä vaikkapa lauseenjäsennyksen yhteydessä, tai kuvissa esiintyvien hahmojen välille saattaisi olla inspiroivaa laatia dialogia. Paitsi visuaalisesti miellyttäviä, kuvat ovat myös informatiivisia. Ne kuvaavat ja selittävät tunteita hienosti.

Mikä voisi paremmin kuvata pettymyksen tunnetta kuin kuva, jossa hahmo on tullut laskemaan leikkipurjeveneensä veteen, mutta vesilammikko on kuivunut pois? Lannistuneen tunteen vallassa olevalla hahmolla on pää syvästi painuksissa, innostus on kuin siipensä valloilleen levittänyt ja pontevasti ylöspäin nouseva lintu ja epävarmuuden myötä jotain oleellista saattaa jäädä näyttämättä — puu näyttää vain runkonsa ja jättää esittämättä itsensä täydessä vihreässä lehdessä.

Teosparin tehtäväkirjassa on kopioitavia tehtäviä jokaiseen pääteoksessa esiteltyyn tunteeseen liittyen. Tunteiden tunnistamisen ja sanoittamisen lisäksi tehtäväkirjan tehtävien avulla voi kehittää mielikuvitustaan ja tekstinymmärrystään sekä harjaannuttaa luovuutta, kriittisyyttä ja analyyttisyyttä.

Tehtävät alkavat pääteoksen kuviin liittyvillä kuvaa analysoivilla tehtävillä ja etenevät omien arkihavaintojen erittelyn kautta mm. tulevaisuuden suunnitteluun. Tehtävätyyppejä on erilaisia: teoksesta löytyy niin piirros-, yhdistely- ruksimis-, listaamis- kuin ympyröintitehtäviäkin. Välillä on avoimia kysymyksiä, toisaalla täydennystehtäviä. Erilaiset tehtävätyypit tekevät teoksesta eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa hyödynnettävän. Tehtäviä voi tehdä niin yksilö-, pari- kuin ryhmätehtävinä. Tehtäväkirjan alussa esitetään ideoita, miten teosparia voi hyödyntää niin kotona, alakoulussa kuin yläkoulussakin.

Tunteet on kirjoitettu pääteokseen jatkokertomuksena ja matkana tunteiden maailmaan: hellyys on kutsu rakkauteen, vihasta voi ajautua raivon valtaan ja tyyneys on usein tie onnellisuuteen. Teoksen lukemisen ja tehtävienteon, matkan tunteiden maailmaan, voi kuitenkin aloittaa mistä tahansa kohtaa. Viimeisenä tunteena teoksessa käsitellään kiitollisuus. Sen yhteydessä teoksen tekijät esittävät omat kiitoksensa teokseen tutustujille.

Tunteet ovat paljolti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvä asia; vastavuoroinen teoksen lopettamistapa tuntuu sopivan tämän teosparin loppuun kuin sydän rakkauden symboliksi.

Kirjoittaja: Katariina Knuutinen
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Järvenpään Yhteiskoulu



Tunnehetket — Ilman tunteitasi et olisi sinä auttaa lukijoista nuorimpiakin tunnistamaan omat tunteensa ja sanoittamaan niitä. Näin on mahdollista oppia kanavoimaan tunteitaan oikein. Tämä edistää oman potentiaalin saavuttamista ja parhaiden taitojensa löytämistä.

Tunnehetket tukee lapsen tunneälyn kehittymistä, joka on ratkaisevaa terveessä psykologisessa kehityksessä ja oman itsen hyväksymisessä. Ollakseen onnellinen ihmisen on opittava ymmärtämään tunteitaan. Teos tarjoaa nuorille lukijoille turvallisen tavan löytää, tunnistaa ja eritellä tunteitaan. Näin he voivat tutustua omaan persoonallisuuteensa ja kasvaa emotionaalisesti tietoisiksi aikuisiksi, jotka osaavat luovia elämän myrskyissä herkästi ja taidokkaasti.


Tunnehetket - Tehtäviä tunnetaitokasvatukseen -kirja on suunniteltu Tunnehetket — Ilman tunteitasi et olisi sinä -kirjan käytön tueksi. Se sisältää ohjeita siitä, kuinka voit hyödyntää kirjaa eri-ikäisten lasten kanssa. Mukana on myös runsaasti tehtäviä, joiden avulla lapset oppivat tunnistamaan, ilmaisemaan ja käsittelemään tunteita
Katso, millaisia tehtäviä kirjassa on.

Tunnehetket — Ilman tunteitasi et olisi sinä
Tunnehetket — Tehtäviä tunnetaitokasvatukseen
Tilaa pakettina

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.