Tweet

Opas opettajan omien tunnetaitojen harjoitteluun

Tunnetaitokasvatus on vallannut jalansijaa niin kouluissa kuin muutenkin mediassa viime vuosina. Se jopa mainitaan opetussuunnitelmassa. Aiheeseen liittyvä materiaali on lisääntynyt valtavasti ja sitä on saatavilla jos minkälaista. Itsekin olen haalinut itselleni tunnekasvatuksen opetusmateriaalia, jota voin suoraan hyödyntää oppilaiden kanssa. Mutta yhden asian olen unohtanut — opettajan tulisi ensin kehittää omia tunnetaitojaan, ennen kuin yrittää opettaa oppilaille niitä.

“Mutta kyllähän me opettajat osaamme jo kaiken tarvittavan”, arvelin miettiessäni kannattaako tilata teos Tunnetaidot opetustyössä — Opas haastaviin tilanteisiin. Päätin kuitenkin tutustua teokseen, mikä osoittautuikin hyväksi ideaksi.

Kahden tunnetaitovalmentajan, luokanopettaja Anuliisa Lahtisen ja psykologi Jarkko Rantasen yhteistyö on ollut hedelmällistä. Teos käsittelee hyvin konkreettisesti käytännön kouluelämän tilanteita nimenomaan opettajan tarvitsemien tunnetaitojen näkökulmasta.

Kirja on erinomainen täsmätyökalu opettajille.

Teoksen alussa käsitellään lyhyesti tunteita ja tunnetaitoja, sekä sitä, miten ne liittyvät opetustyöhön ja oppimiseen. Luvussa nostetaan esiin esimerkki elefantista ja ratsastajasta, jotka kuvaavat järjen ja tunteiden suhdetta. Tajusin esimerkin avulla itsekin usein puhuvani luokkahuoneessa järjen kieltä puhuvalle ratsastajalle, ja unohtavani elefantin eli tunteet monissa tilanteissa. Kirjassa tarjotaankin keinoja puhua elefantin kieltä.

Teoksessa esitellään tekijöiden valitsemat 12 tärkeintä opettajan tunnetaitoa. Ne eivät ole ennakko-oletusteni mukaisia perinteisiä suoraviivaisia ideoita, siitä, miten olla hyvä kuuntelija tai muuta vastaavaa. Ne eivät siis ole niitä samoja ideoita, jotka kaikki tunnetaitokasvatukseen hiemankin tutustuneet jo tietävät.

Teoksen tunnetaidot ovat hieman syvempiä, täsmällisempiä ja yksityiskohtaisempia keinoja niin oppilaiden, vanhempien kuin kollegoiden kohtaamiseen. Monien taitojen yhteydessä on valmiita kysymys- tai toimintalistoja, mitä eri taitojen kanssa voi hyödyntää. Lisäksi tarjotaan paljon käytännön esimerkkejä erilaisista tilanteista. Jotkut niistä oli hieman yltiöpositiivisia, ja jossain määrin epärealistisia omasta mielestäni, joten ne saivat minut hieman kyseenalaistamaan keinojen toimivuutta oikeissa tilanteissa. Esimerkit olivat kuitenkin hyviä kunkin kyseisen tunnetaidon selkeyttämisessä lukijalle.

Tunnetaitojen esittelyn jälkeen esiteltiin vielä tunnetaitoja käytännön tilanteissa. Tämä oli hyvä osio, ja tarjosi vinkkejä niin luokan ilmapiirin kehittämiseen, opettajanhuoneeseen kuin “sietämättömien tyyppien” ja “häirikköoppilaiden” kohtaamiseen. Minulla ei ole vielä hirveästi kokemusta kaikista kirjassa käsitellyistä esimerkkitilanteista, mutta etenkin häiriköiviä ja leimattuja oppilaita ja heidän kohtaamista käsittelevät kappaleet puhuttelivat minua suuresti. Näihin liittyviä tunnetaitoja huomasinkin jo suurelta osin käyttäväni. Erityisesti se oli hyvä hoksautus, että jos oppilaan ongelmakäyttäytymiseen yrittää puuttua kurilla ja auktoriteetilla, se ei ratkaise ongelmaa. Opettajan tulisikin miettiä syy oppilaan käytöksen takana ja vastata hänen tunteisiinsa. Minusta oli myös hienoa, että kirjan lopussa käsiteltiin lyhyesti opettajan jaksamista ja työhyvinvointia.

Tämä teos oli hyvä muistutus siitä, että meillä opettajilla on paljon työmaata omien tunnetaitojemme kanssa, emmekä voi vain keskittyä oppilaiden tunnetaitokasvatukseen. Kirjassa on paljon konkreettisia vinkkejä ja työkaluja, joita ei mitenkään pysty kerralla omaksumaan. Tänä syksynä alan harjoitella kirjan tunnetaitoja. Ehkä minusta sitten pikkuhiljaa kasvaa entistä tunnetaitoisempi opettaja.

Kirjoittaja:
Vilma-Riikka Tiittanen 
erityisluokanopettaja

TILAA KIRJA TÄSTÄ.