Mikä sinun mielestäsi on koulutuksen, kasvatuksen ja opetuksen perimmäinen tehtävä? Mihin sinua tarvitaan koulussa? Miltä näyttää sinun opettajuutesi?
Opettajia ja koulua tarvitaan enemmän kuin koskaan. Oppilaiden saattaminen kasvamaan kohti hyvää ja solidaarisuutta on yhä tärkeämpi tehtävä, ja tarvitsemme taitavia pedagogeja, jotka osaavat tehdä viisaita kasvatuksellisia päätöksiä ja toimia toivon tuojina. Tehtävä vaatii opettajalta itsenäistä ajattelua, vastuullista toimintaa, kykyä olla kriittinen ja avoin sekä halua ymmärtää syvemmin ja nähdä kauemmas.
Kirja rohkaisee pohtimaan eri näkökulmista kasvatus- ja opetustyön kiehtovaa moniulotteisuutta. Kirjan luvut sisältävät myös tehtäviä, joiden äärellä omaa opettajuuttaan saa itselleen näkyväksi. Pohdintojen avulla oppii rauhassa kohtaamaan koulumaailman ilmiöitä ja luovimaan luottavaisena koulutodellisuudessa. Teos on suunnattu opettajaopiskelijoille, uransa alkuvaiheessa oleville opettajille ja jo pidempään opetusalalla toimineille.
Kun opettajat ovat työyhteisössään ylpeitä työstään, he luovat toisilleen tukevan ja kannustavan ilmapiirin, mikä voi edelleen parantaa yhteistyötä ja työssä viihtymistä. Tämän lisäksi ammatistaan ylpeät opettajat viestittävät signaalia yhteiskunnalle työn äärettömän tärkeästä merkityksestä.
Tehtäväesimerkki:
Pysähdy todella miettimään, mikä sinun opettajuudessasi koulutuksen, kasvatuksen ja opetuksen perimmäinen tehtävä on. Mihin koulua tarvitaan? Miksi? Jos puhut oppimisesta, mitä sillä tarkoitat? Jos puhut tasa-arvosta, mitä sillä tarkoitat? Kirjoita ajatuksesi omaan kuvaasi, niin kuin opettajuudessasi tällä hetkellä ajattelet. Pohdintasi ei tarvitse olla sanmäärällisesti pitkä, mutta sen tulee olla pysähtyneisyydessä syntynyttä. Jos tämän tehtävän äärellä koet epämukavuutta ja vaikeutta, olet onnistunut siinä.
Katariina Stenberg (KT) työskentelee Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa didaktiikan yliopistonlehtorina. Hänellä on myös pitkä ura niin luokanlehtorina kuin luokanopettajana.