Maksutavoissa on rajoituksia 20.12.-31.12 välisenä aikana verokantamuutosten vuoksi.
Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.

 

Vahvuusvariksen matkassa hyville teille


Laura Uusitalo-Malmivaaran ja Kaisa Vuorisen Huomaa hyvä! —kirjan jatko-osa Huomaa hyvä! — Vahvuusvariksen bongausopas on oiva opus luettavaksi lomaltapaluutunnelmissa. Kirjan lukeminen auttaa löytämään ilon ja innon alkavan lukuvuoden suunnitteluun ja antaa paljon inspiroivia käytäntöön helposti vietävissä olevia ideoita lukuvuoden varrelle.

Napakka teoriaosuus ja paljon käytännön ideoita


Vahvuusvariksen bongausopas toimii itsenäisenä teoksena eikä edellytä ensimmäisen kirjan lukemista. Ytimekäs ja tiivis teoriataustaa esittelevä osuus antaa selkeän ja hyvän kuvan siitä, mistä vahvuuskasvatuksessa ja positiivisessa pedagogiikassa on kyse. Lyhyen teoriaosuuden jälkeen esitellään kattavammin kolme erilaista esimerkkiä vahvuuskasvatuksen käytöstä koulupolun eri vaiheilta. On ilo huomata, että menetelmästä hyötyvät niin varhaiskasvattajat kuin aineenopettajatkin. Suosittelisin kirjan lukemista ihan kaikille kasvatus- ja ihmissuhdetyöläisille, sillä hyvän huomaaminen on kokemus, joka voimaannuttaa!

Perinteisesti oppimisessa ja kouluopetuksessa on usein keskitytty alleviivaamaan kulloisessakin tilanteessa havaittuja puutteita. Osaamiset ja onnistumiset sekä kehumiset ja kannustamiset saattavat jäädä kiireen keskellä vähemmälle huomiolle. Huomaa hyvä! -kirjojen keskeinen viesti on asenneilmapiirin muuttaminen siten, että alleviivatuksi tulevatkin jokaisen vahvuudet. Vahvuuksien aktiivinen tunnistaminen ja niiden muuraaminen kaiken oppimisen kivijalaksi luo lähtökohdat oppijan terveen itsetunnon kehittymisen tukemiseen ja lämpimän sekä turvallisen oppimisilmapiirin rakentamiseen. Huomaa hyvä! -kirjat tarjoavat tähän myös välineet.

Vahvuusvariksen bongausopas sisältää edeltävää Huomaa hyvä! -kirjaa enemmän esimerkkejä ja ideoita käytännön opetustyöhön. Pidän tätä kirjan vahvuutena. Käytännön esimerkkejä ja tehtäväideoita on niin paljon, että jokaiselle varmasti löytyy jokin juuri itseä ja omaa opettajuutta innoittava idea. Ideoita on kerätty myös kentältä menetelmää käyttäneiltä opettajilta. Tämä lisää mielestäni huomattavasti niiden kokeilu- ja käyttöarvoa. Ideat ovat helposti sovellettavissa osaksi omaa opetusta ja niistä jalostuu varmasti helposti käytännön työssä myös omia jatkoideoita. Liite-osiossa on tarjolla paljon valmista hyvin käyttökelpoista monistettavaa materiaalia.

Hyväksyvä katse ja rauhoittava hymy


Ihminen on sitä, mitä hänelle syötetään. Jokainen meistä tietää sen hurjan mukavan tunteen, joka kehusta ja kannustuksesta sekä onnistumisesta seuraa. Kasvattajalla on merkittävä tehtävä sen suhteen, millaista viestiä hän lapselle tai nuorelle syöttää. Kirjan kirjoittajat toteavat arvostuksen saamisen olevan jokaisen perustarve. Jokaisen moottori tarvitsee polttoaineekseen arvostusta. Näin ollen kasvattajan on tärkeä sinnikkäästi pyrkiä ruokkimaan lapsen ja nuoren hyvinvointia sitä edistävällä polttoaineella. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus lisätä hyvinvointia. Tämän ajatuksen aion ottaa punaiseksi langaksi tulevalle työvuodelleni.

Koen, että hyvän huomaaminen on asenne. Kyseisen asenteen löytäminen vaatii hieman työtä. Välineitä tähän työhön on tarjolla Vahvuusvariksen bongausoppaassa. Kyseessä ei ole kuitenkaan menetelmä, joka tarjoaa vippaskonsteja ja hetken helpotusta. Sinulla on mahdollisuus kokonaisvaltaisen asenneilmapiirin muutokseen kohti pysyvää hyvää. Koko menetelmän ydin tiivistyy mielestäni seuraavaan kirjasta lainattuun katkelmaan:

”Kuten kasvit ja kukat avautuvat kohti aurinkoa ja lämpöä, sama pätee meistä jokaiseen, ennen kaikkea lapsiin. Hyväksyvä ja arvostava katse, hymynkare suupielessä ja kannustavat sanat rakentavat siltoja kahden ihmisen välille ja antavat elintärkeää rikastetta ja piristysruisketta, jotka avaavat valoisia kehityskulkuja pitkälle tulevaisuuteen.”

Oma suosikkini koko kirjan vinkeistä on otettavissa käyttöön heti ja helposti. Se on mikäpä muukaan kuin hyväksyvä katse ja rauhoittava hymy!

Anna Vehkala
KM, luokanopettaja

Tilaa Huomaa hyvä! — Vahvuusvariksen bongausopas tästä>>

Tilaa Huomaa hyvä! -tuotepaketti tästä>>

Takaisin kirjablogi -listaukseen>>

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.