Tweet

Kuusi ennakkoluuloa itseohjautuvuudesta

Juho Norrenan Oman oppimisen kapteeni -kirjasta

Väite 1: Oppiminen ja opettaminen ovat muuttuneet

Totta toinen puoli. Se, että opimme, on elämän perusedellytys. Ihmisen aivot ovat toki muuttuneet aikojen myötä, mutta eivät niin paljon, että oppiminen itsessään olisi olennaisesti erilaista.

Opettaminen taas on yksilön näkökulmasta eräs oppimisen lajeista. Hyväksi opettajaksi opitaan.

Nykymaailmassa nimenomaan kulttuurit ovat murroksessa. Ne ovat hajanaisia ala- ja valtakulttuurien yhdistymiä, jotka sekoittuvat ja leviävät uusilla tavoilla. Kulttuuri on totuttu mieltämään pysyväisluonteiseksi rakenteeksi. Nyt kulttuureja muutetaan ja kehitetään niin kovalla vauhdilla, että nuoriso ehtii synnyttää ja kuopata alakulttuurin ennen kuin keski-ikäinen kansalainen on edes kuullut siitä.

Väite 2: Kyky itseohjautuvuuteen jakaa lapset voittajiin ja häviäjiin

Totta. Paljon on kuitenkin tehtävissä sen puolesta, että jako ei olisi näin jyrkkä. Näen itseohjautuvuuden eriarvoisuudessa ilmiön, joka on aina ollut olemassa, mutta joka on uuden opetussuunnitelman myötä noussut uudella tavalla esiin.

Kun päämäärä on epäselvä, ja valmiita toteutustapoja ei ole lainkaan, on selvää, että ensimmäiset yritykset kehittää uuden opetussuunnitelman mukaista opetusta ovat hapuilevia. Oppilaan aktiivisuuden lisääminen on nähty erityisesti heikosti suoriutuvien oppijoiden kannalta ongelmalliseksi.

Osalla ei ole riittäviä itseohjautuvan oppimisen taitoja eivätkä uudet, avoimet ja meluisat pedagogiset rakenteet opeta niitä heille. Heikot oppijat saattavat jäädä sivuun ja päätyä itseään suojellakseen piiloutumaan niin, ettei heidän osaamattomuuttaan huomattaisi. Samaan aikaan toiset oppilaat pääsevät toteuttamaan itseään täysin uudella tavalla ja saavat kipinän oppimiseen.

Kouluoppimisen ja motivaation välinen muuri voidaan purkaa pureutumalla entistä syvemmin niihin tapoihin, joilla opitaan parhaiten. Itseohjautuvuuden opettaminen kaikille ja sopivan pienin askelin on uuden opettamisen ytimessä.

Pelkkä opettajajohtoinen opetus ei ole ajanmukaista, mutta ei sitä tarvitse polttohaudatakaan. Kyse on menetelmien monipuolisesta käyttämisestä ja oppimisen yksilöimisestä.

Pelkkä oppilaan oman valinnan ja aktiivisuuden edellyttäminen ei myöskään johda hyviin tuloksiin. Oppimista ei tapahdu parhaalla mahdollisella tavalla, jos toiminnassa edellytetään liian haastavia taitoja. Itseohjautuvuudessa tarvitaan siis keskeisenä työtapana opettajajohtoisuutta.

Opettajan tehtävänä on olla tukikeppi, joka auttaa oppijaa kasvamaan ja lopulta puhkeamaan kukkaan.

Väite 3: Koulu on muuttunut viihdekeskukseksi

Suurimmaksi osaksi väärin. Opettajat kyllä tuntevat kasvatuksellisen perustehtävänsä. On kuitenkin totta, että opettajan on vaikea säädellä, missä määrin täytyy hyväksyä koulumaailman ulkopuolelta tulevia vaatimuksia uudistaa opetusta.

Mikäli koulun uudistamisessa halutaan onnistua, on opettajille annettava taas enemmän valtaa kehittää toimintaa. Missään muualla ei
ole tarvittavaa asiantuntijuutta. Opettajien taas pitäisi pohtia rauhassa, mitä he tarvitsevat, jotta pystyvät toteuttamaan ajan vaatimaa pedagogiikkaa.

Kaikesta huolimatta koulussa — kuten muussakin elämässä — on sijansa myös viihtymiselle. Oppiminen ja viihtyminen ovat molemmat tärkeitä asioita, mutta niitä ei pidä tunkea yhteiseen muottiin.

Jos johonkin tehtävään tarjotaan viihteellinen ratkaisu, ei se poista tosiasiaa, että kaikesta oppimisesta ei saa millään hauskaa.

Opettajan työ on ajatella oppilaan etua. Hänen olisi löydettävä ne ratkaisut, jotka auttavat oppilasta oppimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Se, että oppilas motivoituu oppimisesta, sekä hauskoista että työläistä tehtävistä, on opettajan työn ytimessä.

Väite 4: Itseohjautuva oppilas ei tarvitse opettajaa

Väärin. Itseohjautuva oppilas tarvitsee opettajaa vain eri tavoin kuin ei-itseohjautuva oppilas.

Lapsi tarvitsee turvallista aikuista ja ennakoitavuutta kaikenlaisissa pedagogiikoissa.

Kun itseohjautuvuus asetetaan keskeiseksi opetettavaksi päämääräksi, muuttuu koko opetustilanteen asetelma ja samalla lähes koko opettamisen identiteetti. Myös oppilaan rooli on keskeisesti toisenlainen. Enää ei olekaan olennaisinta se, mitä tietää, vaan se, kuinka aktiivisuutta omaa oppimistaan kohtaan voi opettajan avustuksella lisätä.

Aikuisen tehtävä on rakentaa luokkatilanteen ympäristö ja struktuuri sellaisiksi, joissa oppilas voi keskittyä oppimaan. Liian suuret vaatimukset tai liian helpot tehtävät eivät motivoi.

Itseohjautuvuuden edistäminen asettaa luokkatilanteen järjestämiselle täysin uusia vaatimuksia. Oppimistilanteet saattavat olla meluisia ja sekavia, mutta olennaista ei ole opettajan kontrollin tunne vaan se, mitä oppilas kokee.

Väite 5: Lapsen aivot eivät ole valmiita itseohjautuvuuteen

Osittain väärin. Itseohjautuvuus on ominaisuus, joka alkaa rakentua ihmisessä jo vauvana. Sikiövaiheessa lapsi on fyysisesti yhtä äidin kanssa, ja syntymä aiheuttaa valtavan muutoksen pienokaisen elämässä. Jos ajatellaan, että kouluikäisen lapsen on vaikea ottaa vastuuta oppimisestaan, vauvalle mullistus on monin verroin suurempi. Koko fyysinen ympäristö laajenee, ja säätelyjärjestelmät alkavat antaa signaaleja ympäröivästä maailmasta, joka on muutakin kuin kohdun uneen tuudittavaa kohinaa.

Vauva alkaa tuntea kylläisyyttä ja väsymystä. Ensimmäistä kertaa tuki ja turva voivat myös kadota ympäriltä, jolloin syntyy menettämisen pelko. Samalla, kun lapsen kokemusmaailmaan yhdistyy pelko, alkaa turvallisuuden kaipuun rinnalla orastaa itsenäistymisen verso. Äidin lähellä oleminen ei olekaan ainoa vaihtoehto elää elämää. Kun vauva rakentaa vuorovaikutussuhdetta ympäristöönsä, hän alkaa huomata ympärillään olevassa toiminnassa toistuvuutta ja johdonmukaisuutta.

Suuri heilahdus turvan ja itsenäisyyden tasapainossa on liikkumaan oppiminen. Tällöin itseohjautuvuuden edellyttämät ominaisuudet ovat jo kehittyneet.

Lapsella on oma tahto ja kyky vaatia itselleen asioita: tuon lelun haluan! Kun oma ponnistelu tuottaa halutun tuloksen, vauvan sinnikkyys kasvaa. Samalla alkaa pettymyksen sietämisen opettelu. Nämä kaikki ovat itseohjautuvuuden kehittymisen kannalta tärkeitä ensiaskelia.

Riippuvaisuus ulkoisesta tuesta on itseohjautuvuuden kannalta tärkeää kaikissa lapsen kehitysvaiheissa. Mitä vähäisemmät itseohjautuvuuden taidot ovat, sitä enemmän tukea ja jatkuvaa palautetta tarvitaan.

Kasvattajia tarvitaan kaikkeen tähän enemmän kuin koskaan. Itseohjautuvuuden oppiminen vaatii tilaa, jossa oppija ei ole liian ahtaalla tunnistaakseen oman tapansa oppia. Oppija ei voi myöskään olla liian laveassa tilassa, joka luo turvattomuuden tunteen. Kasvattajan tehtävä on rakentaa oppimisen mahdollisuus sellaiseksi, että se on hyvä juuri kyseessä olevalle oppijalle. Jos motivaatiota koulua kohtaan ei saada perusopetuksen aikana heräämään, joudutaan muilla keinoilla varmistamaan, että oppilas saa riittävät taidot elämää varten.

Millään opetusmenetelmällä ei voida luvata ihmeitä, mutta itseohjautuvuutta tukemalla mentäisiin oikeaan suuntaan. Tiedämmehän, että itseohjautuvuutensa löytäneet oppijat suoriutuvat koulussa hyvin.

Väite 6: Aikuiset ovat luonnostaan itseohjautuvia

Väärin. Itseohjautuvuus on harjoiteltava taito sekä lapsille että aikuisille. Sitä ei voi oppia kokonaan, vaan se vaatii elämän mittaista harjoittelua. Kulttuurisesti olemme vain tottuneet ajatukseen, että ainoastaan lapsille pitää opettaa asioita ja aikuiset kyllä pärjäävät omillaan.

Lasten ja aikuisten itseohjautuvuudessa ei ole pohjimmiltaan kyse eri asioista. Jokaiselle on olemassa ympäristö, jossa hän toimii sisäisen motivaationsa ajamana ja jossa hän kykenee asettamaan sekä seuraamaan tavoitteita. Jonkin verran on siis olemassa kykyä itseohjautuvuuteen, mutta ongelmana on usein taitojen jäsentymättömyys ja toiminta silloin, kun toimitaan muusta kuin omasta sisäisestä motivaatiosta käsin.

Mutta kuka itseohjautuvuutta meille aikuisille opettaisi, millä menetelmillä ja kenellä on velvollisuus arvioida osaamista? Vai olemmeko jääneet kiinni ajatukseen, että itseohjautuvuus on ainoastaan kehityksellinen ominaisuus, joka ilmaantuu, kun täyttää kahdeksantoista?

Oma tahto korostuu usein liiaksi aikuisilla, ja sitä arvostetaan lapsilla liian vähän.


Lähde: Otteita Juho Norrenan kirjan Oman oppimisen kapteeni luvusta Ennakkoluuloja itseohjautuvuudesta. Koko tekstit kirjassa.
PS-kustannus
2019

Lisää tärkeää pureskeltavaa itseohjautuvuudesta Oman oppimisen kapteeni -kirjasta:

Kirjassa pohditaan, millaisilla käytännön teoilla voisimme kehittää itseohjautuvuutta erityisesti opetuksessa. Kirja rakentuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä kuvataan näkökulmia itseohjautuvuuden oppimiseen koulussa ja muussa yhteiskunnassa. Jälkimmäiseen osaan on koottu suuri joukko itseohjautuvuutta edistäviä konkreettisia tehtäviä eri-ikäisille oppijoille, myös aikuisille.

KIRJAN SISÄLTÖ:
Mitä itseohjautuvuus on?
Miksi itseohjautuvuuden oppiminen on tärkeää?
Ennakkoluuloja itseohjautuvuudesta
Itseohjautuvuus opetussuunnitelmissa
Itseohjautuvuuden opettamisen yleissäännöt
Itseohjautuvuuden osa-alueet
Itseohjautuvuuden osa-alueiden kartoittaminen
+ vajaa sata sivua tehtäviä ja hyödyllisiä liitteitä!

TILAA HETI.