Maksutavoissa on rajoituksia 20.12.-31.12 välisenä aikana verokantamuutosten vuoksi.
Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.

8 vinkkiä parempaan keskittymiseen oppitunnilla

Kirjoittanut: Hanna Suikkanen - 4.4.2022

Koulu on paikka, jossa erilaiset keskittymisen ja tarkkaavuuden haasteet tulevat ehkä helpoiten esiin. Samassa kehitysvaiheessa olevia lapsia on paljon, ja päivät sisältävät runsaasti erilaisia siirtymätilanteita sekä vaatimuksia. Jo pienillä asioilla voidaan parantaa lapsen keskittymiskykyä. Tähän on olemassa monenlaisia apuvälineitä ja keinoja, mutta kokeilemalla lapsi löytää itselleen parhaan tavan.

Tässä 8 vinkkiä lapsen keskittymisen tueksi:


1. Kuulosuojaimet tai vastamelukuulokkeet

Kuulosuojaimet auttavat monia silloin, kun pitää keskittyä itsenäiseen lukemiseen, laskemiseen tai kirjoitustehtäviin. Niiden avulla saat ympäristön hiljennettyä.

2. Musiikki

Toisia auttaa hiljaisuus, toisia taas musiikin kuuntelu esimerkiksi laskuja tehdessä. Kokeilemalla lapsi huomaa, kumpi on parempi.

3. Värityskuvat

Jos on tarve olla hiljaa ja vain kuunnella, voi kokeilla värittämistä. Yleensä se onnistuu erittäin hyvin.

4. Sinitarra

Jos lapsesta tuntuu siltä, että on pakko saada jotain pientä huomaamatonta näperreltävää tai tekemistä, voi kokeile sinitarran tai hiusponnarin pyörittelyä käsissä.

5. Kuminauha

Jos jalat tarvitsevat liikuttelua, kokeilkaa ison kuminauhan virittämistä pulpetin jalkoihin.

6. Välipala

Jos koulupäivä kestää pitkään, kannattaa kokeilla välipalaa. Hedelmä tai välipalapatukka voisi auttaa jaksamaan myös iltapäivän tunnit.

7. Rauhoittumispaikka

Sopikaa lapsen kanssa rauhoittumispaikasta, jonne voi mennä hetkeksi, kun vauhti ei hellitä tai muut oppilaat ja meteli väsyttävät liiaksi. Jo 5—10 minuutin rauhoittuminen musiikkia kuunnellen, lukien tai piirrellen omassa rauhassa voi auttaa jaksamaan loppupäivän.

8. Liikuntaspurtti

Jos energiaa vain on liiaksi, on se purettava sovitusti pois. Voiko lapsi juosta koulun ympäri tai tehdä pari reipasta pyrähdystä koulun pihalla? Miettikää, mikä olisi mahdollista ja mistä olisi hyötyä lapselle.

Lähde:
Hanna Suikkanen
Piilovoimia
Adhd-opas lapsille

Uutuuskirja Piilovoimia lisää tietoa ja ymmärrystä adhd:sta ja auttaa hyväksymään sen tuomia haasteita arjessa. Kirjan tehtävät ja harjoitukset antavat käytännönläheisiä vinkkejä ja ideoita sekä kotiin, kouluun että vapaa-ajalle. Kirjan tehtäväsivuja saa kopioida ohjaus- ja opetustarkoitukseen. Kirja ilmestyy 27.4.



TUTUSTU LISÄÄ KIRJAAN TÄSTÄ.

Artikkelin avainsanat:

vinkkipankki, keskittymiskyky

Arkisto:

2024

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

2023

2022

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

2021

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.