Maksutavoissa on rajoituksia 20.12.-31.12 välisenä aikana verokantamuutosten vuoksi.
Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.

Tietorikas käsikirja koulupoissaoloihin puuttumiseen

Kirjoittanut: Vilma-Riikka Röntynen - 16.11.2023

Poissa porukasta — vahvista kouluun kiinnittymistä ja puutu poissaoloihin on ajankohtainen teos nyt, kun ympäri Suomea painitaan lisääntyneiden koulupoissaolojen parissa ja mietitään keinoja niihin puuttumiseen. Itsekin kiinnostuin tästä kirjasta, koska työskentelen tällä hetkellä vahvasti koulupoissaolojen ja niiden ratkomisen parissa, ja tuntuu, ettei tietoa ja näkökulmia aiheesta voi olla liikaa. Kirjasta saikin niin paljon tietoa ja ajattelun aihetta, että kaikkea ei voi edes kerralla omaksua.

Kirja on julkaistu syksyllä 2023, joten se vaikuttaa sisältävän kaiken uusimman tiedon ja sekä suomalaisen että kansainvälisen tutkimuksen koulupoissaoloista ja kouluun kiinnittymisestä. Teos on kahden väitöskirjan tekijän kirjoittama ja perustuu vahvasti tutkimukseen. Teos sisältää erittäin paljon lähdeviittauksia: alle 300 sivussa on merkattu 686 lähdettä. Kirjaa voi siis kaiken lisäksi käyttää tutkimusperustaisena oppikirjana. Välillä lukeminen on raskasta, koska teksti on hyvin tiivistä ja tietorikasta, mutta on hieno juttu, että tutkijat ovat saaneet niin paljon tietoa mahdutettua yksien kansien väliin. Koin erityisen mielenkiintoisena sen, että aihetta tarkastellaan eri näkökulmista ja Suomen tilannetta pystyi vertailemaan eri maiden tutkimustuloksiin.

Kirjan ensimmäisessä osiossa käsitellään sitä, mitä kouluun kiinnittyminen tarkoittaa ja erilaisia teoriota siihen liittyen. Kiinnittymistä selittävät mallit ovat mielenkiintoisia, ja niissä lähestytään kiinnittymistä eri näkökulmista. Parhaiten mallit ymmärtää tarjottujen havainnollistavien esimerkkien kautta. Yhdessä jaksossa käsitellään kiinnittymistä ja inkluusiota. Tässä jaksossa on monipuolista pohdintaa siitä, miten inkluusio käsitetään ja miten se vaikuttaa esim. erityisen tuen oppilaiden kiinnittymiseen. Arvostan sitä, että asioita pohditaan tutkimukseen perustuen, eikä “mutu-tuntuman” avulla, varsinkin, kun kyseessä on monenlaisia tunteita herättävä aihe.

Kirja toinen osa käsittelee poissaoloja. Poissaoloista voidaan puhua lukuisilla eri käsitteillä, joissa kaikissa on hieman eroa. Lisäksi niitä voidaan jakaa eri tyyppisiin poissaoloihin syistä riippuen. Jokaisen opettajan on hyvä tietää, miten erilaisia poissaolotyyppejä erotetaan toisistaan, jotta poissaoloihin osataan puuttua oikealla tavalla. Opin, että esimerkiksi pinnaaminen ja koulukieltäytyminen ovat kaksi eri asiaa.

Kirjan parhaita kohtia on osio, jossa eritellään erilaisia tekijöitä poissaolojen taustalla. Yksilö- ja ympäristötekijöitä on listattu 28 kappaletta. Tästä voidaan päätellä, että jokaisen oppilaan tilanne on hyvin yksilöllinen ja samassa tilanteessa voi olla lukuisia eri syitä taustalla. Näin ollen myös syihin puuttumisen keinot tulee miettiä yksilöllisesti. Tähän liittyen kirjassa esitellään myös koulupoissaolojen syiden kartoituksia, mikä on hyvää tietoa näitä tekeville henkilöille.

Kirjan kolmas ja viimeinen osa käsittelee käytännön toimintamalleja kiinnittymisen vahvistamiseen ja poissaolojen ehkäisemiseen. Nämä on jaettu kolmen tasoisiin interventioihin poissaolojen määrän ja interventioiden vahvuuden mukaisesti. Osiossa on suoraan arkeen liittyvää tietoa ja käytännön interventioita, joista osa on Suomessa jo käytössä ja osa ei. On kiinnostavaa lukea erilaisista saatavilla olevista malleista ja verrata niitä siihen, mitä omassa kunnassa on jo käytössä (esim. ProKoulu, KiVa Koulu, Verso, JOPO, Teppo) ja miettiä, mitä vielä voisi ottaa käyttöön. Kouluun palaamisen interventiot, esim. Hollannissa kehitetty “Link” voisi toimia mallina Suomessakin sellaisille luokille, joiden avulla yritetään palauttaa paljon pois olleita oppilaita kouluun. Myös sairaalaopetuksesta löysin joitain samoja elementtejä. Koko luku on täynnä hyvää käytännöllistä asiaa ja ajatuksen aihetta.

Kirjassa on todella paljon tietoa monipuolisesti ja eri näkökulmista. Lukiessa saa paljon oivalluksia ja jo tietämiinsä asioihin vahvistusta. Mielessäni vahvistui esimerkiksi se, että oppilaat, jotka kokevat saavansa tukea kiinnittyvät kouluun paremmin; tai että “armovitosten” antaminen voi vaikuttaa haitallisesti oppilaan koulupolkuun ja altistaa koulunkäynnin keskeyttämiselle. Opin paljon uutta, kuten sen, että suomalainen koulutusmalli, joka perustuu yksilölliseen integraatioon, saattaakin lisätä pinnaamista. Tästä kirjasta saa jokainen varmasti jotain uutta tietoa ja “kättä pidempää” koulupoissaoloihin puuttumiseen ja niiden ennaltaehkäisyyn. Jos kaikki tämän kirjan sisältämä tieto saataisiin levitettyä käytännön tasolle kouluihin, uskon, että myös poissaoloja olisi paljon vähemmän.

Vilma-Riikka Röntynen
sairaalakoulun konsultoiva erityisluokanopettaja



Artikkelin avainsanat:

kirja-arviot, poissaolot, kouluun kiinnittyminen

Arkisto:

2024

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

2023

2022

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

2021

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.