Maksutavoissa on rajoituksia 20.12.-31.12 välisenä aikana verokantamuutosten vuoksi.
Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.

"Ammatillinen kehittyminen tekee minusta paremman työkaverin, opettajan ja kasvattajan", sanoo jäsenemme Nina

18.1.2022

Nina Tiihonen opettaa kolmatta luokkaa pienellä alakoululla. Hän aloitti työn viime syksynä, joten eteen on tullut paljon uusien asioiden opettelua ja rutiinien luomista. Nina kertookin viime syksyn olleen rankka, mutta lisää: ”menen joka päivä töihin hymyssä suin, koska tämä on unelma-ammattini.” Nina kiittelee ihanaa työyhteisöään, jossa voi jakaa ilot ja murheet. ”Saan kollegoilta paljon tukea ja neuvoja. Haluan myös kiittää kaikkia somen aktiivisia opettajia — heiltä saa valtavasti vertaistukea ja ideoita!” Ninalle antaa voimaa myös oppilaiden kanssa koettavat onnistumisten hetket: ”On hienoa nähdä, kun jokin uusi taito alkaa kehittyä tai oppilas ylittää itsensä.” Parasta opettajan työssä on Ninan mielestä oppilaiden kanssa luotavat suhteet ja työn merkityksellisyys.

Nina on Opettajan Tietopalvelun jäsen. Hän kertoo saavansa kirjoista valtavasti oppia ja työkaluja jokapäiväiseen työhön. Hänen mielestään kirjojen etu on se, että asioihin voi perehtyä omaan tahtiin ja etsiä vastauksia juuri omaan tilanteeseen. ”Ammatillinen kehittyminen tekee minusta paremman työkaverin, opettajan ja kasvattajan”, Nina summaa. Hän jatkaa, että oppiminen ammattikirjallisuuden äärellä on myös vähentänyt epävarmuuden ja epätietoisuuden aiheuttamaa stressiä. Nina nauttii myös siitä, kun saa vinkata kirjoista saaduista opeista työkavereille ja jakaa hyviä käytänteitä myös muille.

Viimeksi Nina luki Maltti ja Sinni-kirjan. ”Kirja antoi paljon konkreettisia vinkkejä ja malleja, miten oppilaiden kanssa voidaan harjoitella esimerkiksi käyttäytymistä ja keskittymistä. Olen huomannut oppilaissa valtavan tarpeen itsesäätelytaidoille eikä niitä käsitelty tarpeeksi opettajankoulutuksessa.” Nina kertoo olevansa erittäin tyytyväinen jäsenyyteen. Hänen mielestään kirjat ovat laadukkaita, palvelu toimivaa, kauden kirjat mielenkiintoisia ja verkkokauppa on helppokäyttöinen. Lisäksi Nina vinkkaa, että Onnistuja-lehdestä on kiva lisätä teoksia omalle toivelistalle verkkokaupassa. Toivelistalle voi lisätä kirjautumalla sisään ja klikkaamalla tuotteessa olevaa sydäntä.

Opettajan Tietopalvelun jäsenyyden avulla pääsee kokeilemaan paljon uusia asioita käytännössä omassa työssä. ”Opettajan työssä yksikään päivä ei ole samanlainen. On upeaa, että aina voi kehittyä ja kehittää oma työtään”, tiivistää Nina.

Nina Tiihonen on luokanopettaja Hankasalmella
Instagram
@ninni_ope

Ninan TOP 3 -kirjat NYT:


1. Pedagoginen tuki peruskoulussa ja toisella asteella
2. Idis 3—4
3. Huomaa hyvä! Vahvuusvariksen bongausopas

LIITY JÄSENEKSI TÄSTÄ.

Artikkelin avainsanat:

jäsenemme kertoo, ammattikirjat, kehittyminen, maltti ja sinni, itsesäätely, opetustyö

Arkisto:

2024

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

2023

2022

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

2021

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.