Oppimiseen kuuluvat positiivisten tunteiden rinnalla myös epämieluisat tunteet, kuten riittämättö­myys, turhautuneisuus, jopa viha ja suru. Nämä tunteet ovat aina tosia, vaikka toinen vieressä kuinka kannustaisi painamaan vain eteenpäin — ilo pintaan, vaikka sydän märkänis.

Pessimismipe­dagogiikka tähdentää, että oppimisessa myös negatiivisia tunteita käsittelemällä itsetuntemus lisääntyy ja taidot voivat kasvaa.

Monelle tuttu sanonta ”leuka rintaan ja kohti uu­sia pettymyksiä” on pessimismipedagogiikkaa puhtaimmillaan.

Armollisuutta voi olla opetustilanteessa silmänräpäys, kun opettaja huomaa, ettei hänen kuningasideansa toimikaan, ja hän vaihtaa strategiaa. Itseensä armollisesti suhtautuva ymmärtää ot­taa vastaan myös mokat lahjoina, joiden avulla pääsee yhtä koke­musta rikkaampana eteenpäin. Armollisuus muita kohtaan taas antaa ympärillä oleville ihmisille luvan olla omia persooniaan ja yhtä keskeneräisiä kuin itse on.

Pessimismipedagogiikassa yhdistyvät pedagogiikka eli oppimi­seen ja kehittymiseen tähtäävä tavoitteellinen toiminta sekä pes­simismi eli näkemys, että maailmassa on voimia, jotka johtavat epäonnistumisiin ja pettymyksiin. Pessimismipedagogi ymmärtää, että oppimisen ja elämän polku on mutkainen, ja hyväksyy pettymykset, takapakit ja niiden aiheuttamat tuskaisetkin tunteet — ja niistä huolimatta jatkaa eteenpäin.

Pessimismipedagogiikka voidaan määritellä opettajan ja oppi­jan kaikkia tunteita hyödyntäväksi työtavaksi, jossa tavoitteiden suuntaan edetään armollisesti. Pessimismipedagogi pyrkii varau­tumaan epäonnistumisiin, mutta samalla hän hyväksyy ne vää­ jäämättömäksi osaksi oppimisprosessia. Pessimismipedagogiikka pohjautuu psykologisen turvallisuuden rakentamiseen, sillä vain luottamuksellisessa ilmapiirissä voidaan oppia ja jakaa kokemuksia. Kaikki tunteet sallivassa ilmapiirissä tilaa on myös positiivi­suudelle: positiivinen psykologia ja pessimismipedagogiikka ovat­kin toistensa sisaria siinä, missä valo on aina varjon kumppani.

Pessimismipedagogi luo ympäristön, työkalut ja läsnäolon, joiden avulla opitaan ymmärtämään, ettei epäonnistumisia tar­vitse hävetä tai piilotella. Sen sijaan niistä on mahdollista oppia lisää ja siten vahvistaa käsitystä itsestä ja lisätä itsemyötätuntoa. Pessimismipedagogiikan keskiössä ovatkin kaikenlaisten tuntei­den tunnistaminen ja hyödyntäminen, armollisuus ja luottamuk­sellisuus. Parhaimmillaan oppimista helpottaa myös pilke silmä­ kulmassa. Pessimismipedagogiikkaa voidaan soveltaa kaikkeen oppilaitoksissa tapahtuvaan työhön: opetukseen, kehittämiseen sekä työyhteisön rakentamiseen ja vahvistamiseen.

Lähde: Maija Saviniemi — Merja Maikkola — Paula Vaskuri — Milla Kinnunen (toim.)
Pessimismi opetuksessa
Vaatimattomia vinkkejä opettajalle